tiistai 30. maaliskuuta 2010

Siikaa ja bataattia uunissa

Viikonloppuna päivälliseksi laitettiin siikaa yhdessä bataatin kanssa hyvin simppelillä tavalla ja lopputulos oli suussasulavan hyvää.
























Siikaa ja bataattia uunissa (noin 4 hengelle)

noin 700-800 g siikafileitä
1 pieni luomubataatti
pari valkosipulin kynttä
oliiviöljyä, suolaa ja pippuria
kuivattua basilikaa
rucolaa

Nypi ruodot siikafileistä ja laita ne uunivuokaan. Pilko valkosipulinkynnet.
Ripottele päälle suola, pippuri, valkosipulinkynnet ja basilika ja lorauta reilusti oliiviöljyä.
Laita kypsymään 200-asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi fileiden koosta riippuen.

Viipaloi tällä välin bataatti ja paahda viipaleet nopeasti pannulla oliiviöljyssä molemmin puolin.
Kun kala on melkein kypsää, lisää bataatit ja laita vielä hetkeksi uuniin.

Koristele rucolalla tai muilla tuoreyrteillä ja tarjoile hyvän salaatin ja esim. höyrytettyjen vihannesten kera.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Pieni kevennys

Kun pian 4-vuotias nappaa pöydältä Pollanin The Omnivore's Dilemman ja lueskelee sitä ääneen itsekseen, kirjaan voi aikuinen lukijakin saada aivan uusia ja mielenkiintoisia näkökulmia.























 
"Uusi luku, jossa kerrotaan lampaasta.

Lampaita on tärkeä hoitaa myös - niin kuin tuossa kuvassa kerrottiin lehmistä, niin tässä kerrotaan lampaista.
Lampaita on hoidettava niin paljon kuin itse jaksaa.
Possuja ei voi pestä, sillä ne eivät pidä kylpemisestä."

torstai 25. maaliskuuta 2010

Mainontaa

Roskaruokamainonta on meille kaikille tuttua, joten vaihteeksi tällaiseen mainokseen törmääminen oli positiivinen yllätys:




































"Valhe?
70% vähemmän rautaa kuin vuonna 1940.
Syö ekologisesti tuotettua ruokaa.
Tai täydennä ruokavaliotasi luonnollisin ravintolisin."

Oikean ruuan puolesta -vastaisku alkaa siis näkyä jo katukuvassakin. Pollanin kirjassahan puhutaan paljon siitä, miten ravintoainepitoisuudet ovat ruuassa huomattavasti laskeneet tehotuotannon myötä - syömme siis enemmän, mutta huonolaatuisempaa ruokaa kuin koskaan ennen.

Kyseessä tällä kertaa Life-ketjun mainos.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Aurinkoinen aamu

Aurinkoisena aamuna blenderiin heitettiin paljon keltaista ja vähän vihreää.

























Aurinkoisen aamun smoothie (1 iso + 2-3 pientä annosta)

1 mango
1 appelsiini
1 banaani
vähän tammenlehtisalaattia
0,5 dl tyrnitäysmehua
2 dl vettä
2 rkl tyrnijauhetta
2 rkl ruusunmarjajauhetta
1 tl lucuma-jauhetta
2 rkl oliiviöljyä

Omaan makuuni esimerkiksi tyrnimehua olisi voinut laittaa enemmän - nyt maku oli lähinnä samettisen pehmeä pikemminkin kuin kirpakka. Maistui kuitenkin lapsille mainiosti!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Äidinmaitojuustoa rapakon takaa

Viime päivinä on uutisissa ja blogosfäärissä saanut huomiota newyorkilaisen keittiömestarin rajoja rikkova ja innovatiivinen kokeilu, äidinmaidosta valmistettu juusto.


"Newyorkilaisen Klee Brasserie -ravintolan uusi erikoisuus hämmentää. Keittiömestari Daniel Angerer on kehittänyt vaimonsa äidinmaidosta juustoherkun, kertoo New York Post.

Angerer kannustaa rohkeita kokeilemaan äidinmaitojuustoa myös kotikeittiössä. Erikoisen herkun resepti löytyy keittiömestarin blogista. Daniel hehkuttaa blogissaan, että äidinmaitojuusto edustaa luonnollista ruoanlaittoa parhaimmillaan.

– Ylimääräisen äidinmaidon pois heittäminen on kuin kullan tuhlausta, Angerer kirjoittaa."
(koko juttu täällä)

Resepti löytyy Daniel Angererin blogista. Aiheesta lisää myös täällä.

----

Äidinmaitoon ja imetykseen liittyy valtavasti kulttuurisia myyttejä, uskomuksia ja jopa harhaluulojakin. Valitettavan usein vielä tänäkin päivänä monet äidit ovat saaneet kuulla lääkäreiden, terveydenhoitajien tai muiden terveydenhuollon ammattilaisten suusta, että äidinmaidolla ei ensimmäisen puolen vuoden tai vuoden jälkeen ole ravitsemuksellista merkitystä, vaan maito muuttuu "sokerilitkuksi" ja imetys tulee lopettaa saman tien. Tämä tieto ei pidä paikkaansa, eikä sille löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee osittaisimetystä muun ruuan ohella vähintään 2-vuotiaaksi. Äidinmaidon hyödyt ja terveysvaikutukset myös isommalle lapselle ovatkin kiistattomat, kuten esimerkiksi Imetystukilistan mainiossa artikkelissa todetaan:

"Lapsen lähestyessä 1-vuoden ikää aletaan neuvoa vieroitusta ja kehotetaan siirtymään vähitellen lehmänmaitotuotteisiin. Usein vedotaan, kuinka äidinmaidolla ei tuolloin ole enää ravitsemuksellista merkitystä. Kuitenkin äidinmaito on 1-vuotiaalle ensiluokkaista ravintoa. Puolesta litrasta äidinmaitoa päivässä 1-vuotias saa esimerkiksi 31% energian tarpeesta, 38 % proteiinin tarpeesta, 45 % A-vitamiinin tarpeesta ja 95 % C-vitamiinin tarpeesta (WHO:n dokumentti WHO/CDR/93.6). Lapsi saa puoli litraa äidinmaitoa jo parilla syötöllä, vaikka ilta- ja aamusyötöillä."

"Synnytyksen jälkeen erittyvä kolostrum on kunnon rautaisannos vauvalle ja melkoinen vasta-ainepommi. Tämän jälkeen maito muuttuu kypsäksi äidinmaidoksi. Tämän kypsän äidinmaidon koostumus pysyy suunnilleen samana vaikka imetys kestäisi vuosia. Vieroituksen aikana äidinmaito tiivistyy taas vähän kolostrumia muistuttavaksi "vasta-ainerokotukseksi" vierottuvalle lapselle (La Leche League International, 1998)."


Äidinmaito on isommallekin lapselle superruokaa parhaimmillaan, ja sen hyödyntäminen ruuanlaitossa voisi toimia helppona tapana tarjota jo vieroittuneillekin lapsille (ja miksei tosiaan aikuisillekin) hyvä ja luonnollinen ravintolisä ruokavalioon. Ajatuksena tämä kuitenkin tuntuu meistä monista vieraalta, jopa vastenmieliseltä. Syy löytynee osittain ainakin siitä seikasta, että toisin kuin suurimmassa osassa maailman kulttuureja, meidän länsimaisessa kulttuurissamme rintoja ei ensisijaisesti yhdistetäkään lapsen ruokintaan, vaan muihin asioihin.


torstai 11. maaliskuuta 2010

Puolukkainen vihersmoothie

Tämän aamun vihersmoothiessa ihastutti puolukan kirpakka maku. Tätä herkullista marjaa olisi voinut laittaa mukaan enemmänkin, sillä yllätyksekseni lapsetkin pitivät mausta - banaani kun pehmensi mukavasti puolukan kirpeää raikkautta.
























Puolukkainen vihersmoothie
(1 iso + 2 pientä lasillista)

2 banaania
1 dl puolukoita
1 päärynä
2 rkl liotettuja auringonkukansiemeniä
1 tl liotettuja chia-siemeniä
kourallinen tuoretta persiljaa (tai jotain muuta lehtivihreää)
1 tl ruusunmarjajauhetta
1 tl tyrnijauhetta
1 rkl nori-hiutaleita
0,5 tl Frantsilan Aurinkovoimaa –nokkos- yrttiviherjauhetta
1 rkl oliiviöljyä
2 dl kylmää vettä

Sekoita ainekset blenderissä.
Itse otin ennen nori-hiutaleiden ja yrttiviherjauheen lisäämistä.tästä osan vauvalle (9 kk) aamupuuron kanssa nautittavaksi. 

Nieriää ja höyrytettyjä vihanneksia

Kalat kypsennetään meillä useimmiten uunissa. Höyrytys olisi tietysti optimaalisin vaihtoehto, mutta vasta muutaman kerran on tullut kokeiltua - tottumiskysymys? Uunissa kala kypsyy helposti ja nopeasti ilman suurta vaivannäköä, ja kalalajeja, mausteita ja kastikkeita varioimalla saa loihdittua monenlaisia makuja.

Tällä kertaa uunissa valmistui nieriää mantelikermakastikkeessa. Lisäkkeenä tarjottiin höyrytettyjä vihanneksia, kuten meillä usein nykyään. Etenkin broccolit ovat lasten herkkua ja myös perheen pienimmän helppo syödä itse.

























Nieriää mantelikermakastikkeessa (noin 4 hengelle)

noin 700-800 g nieriäfileitä
2 dl mantelikermaa
mustapippuria
(ruusu/himalajan)suolaa
kuivattua basilikaa
(kuivattua chilipaprikaa)
nori-hiutaleita
tuoretta persiljaa

Poista mahdolliset ruodot fileistä ja ripottele pinnalle mustapippuria ja suolaa.
Kaada päälle mantelikerma ja laita kypsymään 200-asteiseen uuniin noin 20-25 minuutiksi.
Ripottele kypsän kalan päälle nori-hiutaleita, basilikaa, halutessasi chiliä ja koristele lopuksi tuoreella persiljalla.
Tarjoile esim. höyrytettyjen vihannesten kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...